Nyt on aika luopua lipusta

Kansalaiset, medborgare. 

Oppilaat, eleverna. Ja sama kaikilla niillä yli 50 kielellä, joita Suomen peruskouluissa äidinkielinä opetetaan.

 

Viikonloppuna koululaiset päättivät lukuvuotensa, ylioppilaat painoivat valkolakin päähänsä ja tuhannet nuoret valmistuivat ammattiin. Päättäjäisiä, lakkiaisia ja valmistujaisia juhlittiin ympäri Suomenmaan, pääosin kesäisen leppeässä ja aurinkoisessa säässä.

 

Jo joutui armas aika – ja jälleen repesi jo perinteeksi muodostunut riita Suvivirrestä. Alkusoiton tempaisi viikkoa ennen h-hetkeä Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Lehmusvesi sanoittamalla kiistellyn kappaleen uusiksi. Kenties tietoisen laskelmoitu veto: mikä saisikaan enempää kuohuntaa aikaiseksi kuin suomalaisten hellimään traditioon kajoaminen, etenkin näinä aikoina, kun suomalaisuutta, suomalaista kulttuuria ja kaikkea suomalaista moukaroidaan ja nuijitaan maanrakoon tai vähintäänkin lakaistaan maton alle. Tai vähätellään: eihän mitään varsinaista suomalaisuutta ole koskaan oikeastaan ollutkaan.

 

Kaikki voi olla suomalaista, tai sitten ei mikään. Se on siitä jännä, se suomalaisuus.

 

Suomalaisuus, siitähän tulee mieleen kansallisuusaate, nationalismi. Ja siitä nat…nat…natsit, hyi olkoon, emme me suomalaiset mitään natseja ole!

Koti, uskonto ja isänmaa

 

Suvivirsi on siis saatu nyt riisuttua ja kuohittua kaikista menneen maailman tunkkaisista ja ihmisyyttä loukkaavista kristillisyyksistä, huh. Joten eikö olisi jo aika puuttua seuraavaan räikeään vääryyteen? 

 

Tarkoitan tietysti Suomen lippua.

 

Mikä siinä on? No risti, ristipä hyvinkin. Kuulemma se ”viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen”. Älkää yrittäkö huijata: se symboloi kristinuskoa eikä asiaa auta yhtään se, että kaikkien muidenkin Pohjoismaiden lipussa on risti.

 

Eihän tämä nyt käy laatuun! Lippu ei ole lainkaan nykyvaatimusten mukainen eli inklusiivinen. Sinivalkoinen värityskään ei taatusti kaikkia miellytä. Punainen pukee toisia paremmin.

 

Joten tytöt, pojat, muunsukupuoliset ja sukupuolettomat, eiköhän laiteta lippu uusiksi. Lisätään symboleja ja värejä. Suloiseen sekametelisoppalippuun mahtuvat kaikki maailman värit ja symbolit. Kuu, tähdet, aurinko, sirppi ja vasara, you name it.

 

Vai toimiikohan se sittenkään? Olisiko kuitenkin parempi tehdä lipusta ihan vain yksivärinen, vaikka musta? Vaan olisiko se sitten liian synkkä…entä jos…valkoinen lippu! Kuin antautumisen merkiksi. 

 

Hyvänen aika sentään, valkoinen ylivalta! Sitäkö me haluamme viestiä? Emme missään nimessä, ei-ei-ei! Luovutaan lipusta kokonaan. Salossa liehukoon jatkossa pelkkä tuuli. Huojuttakoon puhuri tyhjää tankoa, hakatkoon naru vasten alastonta tolppaa.

 

Kansalaiset, medborgare – ja sama kaikilla maailman kielillä. Juuretonna, perinteitä vailla, historiaa hyljeksien on hyvä olla. Ei ole mennyttä, ei tulevaa, ei huolta huomisesta. Koti on vuokrakämppä, jonka voi irtisanoa seuraavana päivänä. Uskonto, mitä se on, pelkkää satua ja bluffia. Isänmaa – mikä isä, se on siittäjä ja senkään nimeä emme tiedä. Valtioiden rajat ovat vain sosiaalisia konstruktioita ja keinotekoisia, rasistisia rakenteita.

 

Suomalaiset. Upotkaamme tyhjyyteen, unohduksen ulapalle, arvottomuuden aavalle, merkityksettömyyden mereen.

 

Pyyhkikäämme mielistämme menneet. Olkaamme tabula rasoja, tyhjiä tauluja, kuin nauhoja, joiden yli voi kirjoittaa ja kävellä.

 

Näin on hyvä.